Voynichin käsikirjoitus: Kieli, jota kukaan ei ymmärrä

Voynichin käsikirjoitusta pidetään laajalti maailmanhistorian salaperäisimpänä dokumenttina. Se on täysin kuvitettu, käsin kirjoitettu koodeksi, joka on peräisin 1400-luvun alkupuolelta. Mutta toisin kuin mikään muu keskiaikainen kirja, se on kirjoitettu kokonaan tuntemattomalla kielellä ja tuntemattomalla kirjoitusjärjestelmällä. Huolimatta parhaista kryptografeista, kielitieteilijöistä ja tietojenkäsittelytieteilijöistä, yhtäkään sanaa tästä kirjasta ei ole koskaan käännetty.

Fyysinen kuvaus ja materiaalit

Jos pitäisit käsikirjoitusta kädessäsi, huomaisit sen olevan suhteellisen pieni. Sivut ovat kooltaan noin 23,5 x 16,2 senttimetriä ja kirja on noin viisi senttimetriä paksu. Tällä hetkellä jäljellä on noin 240 pergamenttisivua, mutta historialliset todisteet viittaavat siihen, että jotkut sivut katosivat jo kauan ennen kuin kirja edes löydettiin uudelleen nykyaikana. Teksti on kirjoitettu vasemmalta oikealle, ja oikea marginaali on melko epätasainen, mikä on tyypillistä tuon ajan käsin kirjoitetuille teksteille.

Tutkijat ovat testanneet vellum-sivuja hiili-14-ajoituksen avulla. Tulokset osoittivat suurella varmuudella, että sivujen valmistukseen käytetty eläimen iho on ajoitettu vuosien 1404 ja 1438 välille. Kirjoituksessa käytetty muste on tavallista rautasappimustetta, joka oli hyvin yleistä Euroopassa renessanssin aikana. On mielenkiintoista, että outoihin piirustuksiin levitetty värikäs maali on todennäköisesti lisätty paljon myöhemmin, kenties eri omistajan toimesta, joka halusi tehdä kirjasta näyttävämmän tai mielenkiintoisemman.

Outo sisältö ja osiot

Kirja on lähes kokonaan kuvitettu, minkä vuoksi tutkijat ovat pystyneet jakamaan sen erillisiin osiin. Jokainen osio esittelee erityyppistä aihetta, vaikka mikään siitä ei ole loogisesti järkevää.

Yrttiosio on kirjan suurin osa. Siinä on suuria kasvipiirroksia, yleensä yksi tai kaksi kasvia sivulla, ja niitä ympäröivät mysteeritekstin kappaleet. Tämän osion tekee niin oudoksi se, että nykyajan kasvitieteilijät eivät pysty tunnistamaan lähes yhtäkään kasveista. Ne näyttävät oudoilta yhdistelmiltä eri kasvinosia, jotka on liimattu yhteen, ja joiden juuret näyttävät eläinten kynsiltä tai oudoilta putkilta.

Seuraavaksi on tähtitieteellinen osio. Tämä osa sisältää kauniisti piirrettyjä pyöreitä kaavioita, joissa on aurinkoja, kuita ja tähtiä. Joillakin näistä sivuista on tunnistettavia horoskooppimerkkejä, kuten kala kalojen tai härkä härän kohdalla, joita ympäröivät pienet piirrokset naisista, jotka pitelevät tähtiä. Tämä on yksi kirjan harvoista osista, jotka tuntuvat liittyvän normaaliin maapallon historiaan, vaikka sitä ympäröivä teksti pysyykin täysin salassa.

Tunnetuin ja omituisin osio on biologinen eli balneologinen osio. Tässä teksti muodostaa tiheitä lohkoja, jotka kietoutuvat uskomattoman yksityiskohtaisten piirrosten ympärille pienistä alastomista naisista. Nämä naiset on kuvattu kylpemässä altaissa tai liottamassa vihreissä ja sinisissä nesteissä. Altaat on yhdistetty valtavalla outojen putkien verkostolla, jotka näyttävät melkein ihmisen elimiltä tai verisuonilta. Kukaan ei tiedä, mitä tämä edustaa. Jotkut ajattelevat, että se liittyy keskiaikaiseen lääketieteeseen, kun taas toiset väittävät sen olevan metafora hengelliselle alkemialle.

Kirjassa on myös kosmologinen osio, jossa on valtavia, monimutkaisia taitettavia sivuja. Yksi taitettava sivu on valtava, kuuden sivun mittainen kartta tai kaavio, jossa näkyy yhdeksän erillistä, pengerteiden yhdistämää saarta, pilvien läpi kulkevia linnoja ja tulivuorelta näyttävä löytö.

Lopuksi on vielä lääke- ja reseptiosiot. Lääkesivuilla on rivi riviltä koristeltuja lääkepurkkeja. Näiden purkkien vieressä on pieniä piirroksia kasvien juurista ja lehdistä, jotka näyttävät hyvin paljon keskiaikaiselta apteekkiluettelolta. Reseptiosio koostuu lyhyistä kappaleista, jotka on merkitty pienillä kukkamaisilla tähdillä, jotka todennäköisesti kertovat kirjan aiemmin esittelemien outojen yrttien ja lääkkeiden käytöstä.

Salaperäisten omistajien historia

Tämän kirjan omistajan tarina on aivan yhtä kiehtova kuin itse kirja. Varhaisin tunnettu omistaja oli alkemisti nimeltä Georg Baresch, joka asui Prahassa 1600-luvulla. Baresch oli täysin hämmentynyt omasta kirjastaan, joten hän kopioi muutaman sivun ja lähetti ne kuuluisalle roomalaiselle oppineelle nimeltä Athanasius Kircher ja pyysi tätä kääntämään kirjan. Kircher oli kuuluisa väitteestään, että hän osasi lukea muinaisia egyptiläisiä hieroglyfejä, vaikka hän oli enimmäkseen väärässä siinä.

Bareschin kuoltua kirja siirtyi hänen ystävälleen Johannes Marcus Marcille. Marci lähetti varsinaisen kirjan Kircherille vuonna 1665 saatekirjeen kera, joka on edelleen käsikirjoituksen liitteenä. Tässä kirjeessä Marci mainitsee huhun, jonka mukaan kirja kuului aikoinaan Saksan keisari Rudolf II:lle, joka oletettavasti osti sen omaisuudella, koska hän uskoi sen olevan kuuluisan filosofi Roger Baconin teos.

Saavuttuaan Roomaan käsikirjoitus lojui hiljaa kirjastossa yli kaksisataa vuotta. Vuonna 1912 kirjasto tarvitsi rahaa ja myi vanhojen kirjojensa kokoelman puolalaiselle kirjakauppiaalle nimeltä Wilfrid Voynich. Voynich vietti loppuelämänsä näyttäen kirjaa tutkijoille ja yrittäen selvittää, mikä se oli. Kuolemansa jälkeen se vaihtoi omistajaa uudelleen, ennen kuin se lopulta lahjoitettiin. Nykyään se on turvallisesti Yalen yliopiston Beinecken harvinaisten kirjojen kirjastossa, jossa se aiheuttaa historioitsijoille päivittäin päänvaivaa.

Yritykset murtaa koodi ja kielitieteellinen analyysi

Kirjan omituisia, virtaavia kirjaimia kutsutaan nykyään yksinkertaisesti voynicheseiksi. Viimeisen vuosisadan aikana monet kryptografian suurimmista ajattelijoista ovat yrittäneet murtaa sitä. Ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana sotilaskoodinmurtajaryhmät, jotka onnistuivat murtamaan vihollisen salaisia viestejä, kiinnittivät huomionsa käsikirjoitukseen. He kaikki epäonnistuivat täysin.

Voynichesen kielitieteellinen analyysi menee erittäin syvälle. Tekstissä näyttää olevan pieni, noin 20–30 erillistä merkkiä sisältävä aakkoset, mikä on juuri sitä, mitä odottaisi foneettiselta aakkoselta, kuten englannin tai latinan kieleltä. Siinä ei ole juurikaan massiivisia sanoja eikä yksikirjaimisia sanoja, joten sanojen pituusjakauma on hyvin samanlainen kuin latinan kielessä. Sanojen entropia, joka on matemaattinen mitta siitä, kuinka paljon tietoa niihin on pakattu, on myös uskomattoman samanlainen kuin normaaleissa luonnollisissa kielissä.

On kuitenkin valtavia eroja, jotka hämmentävät kaikkia järjestelmiä. Välimerkkejä ei ole juuri lainkaan. Kappaleet katkaistaan harvoin pilkuilla tai pisteillä. Lisäksi tietyt kirjaimet esiintyvät aina vain sanan alussa, kun taas toiset vain lopussa. Tämä on hyvin epätavallista eurooppalaisille kielille. Käsikirjoituksessa sama sana esiintyy joskus kolme kertaa peräkkäin, ja hyvin samankaltaiset sanat on sijoitettu aivan vierekkäin. Tällainen toisto ei vastaa normaalia ihmispuhetta.

Neljä pääteoriaa

Näiden outojen kielellisten piirteiden vuoksi on olemassa neljä pääteoriaa siitä, mikä kirja oikeastaan on. Suosituin teoria pitkään oli, että kirja on monimutkainen salakirjoitus. Tämä tarkoittaa, että se kätkee todellisen kielen salaisen koodin alle. Mutta nykyaikaiset kryptografit huomauttavat, että jos se olisi salakirjoitus, sanojen taajuudet näyttäisivät erilaisilta.

Toinen teoria on, että se on keinotekoinen kieli. Kauan ennen nykyaikaisia keinotekoisia kieliä keskiajan filosofit yrittivät keksiä täydellisiä universaaleja kieliä. Jotkut tutkijat ehdottavat, että kirjoittaja keksi oman foneettisen aakkostonsa kirjoittaakseen muistiin hämärän puhutun murteen.

Kolmannen teorian mukaan kyseessä on vain tuntematon luonnollinen kieli. Kirjoittaja on saattanut dokumentoida kulttuurinsa erityisosaamista keksimänsä aakkoston avulla, koska hänen kieltään ei ole koskaan aiemmin kirjoitettu muistiin.

Lopuksi on vielä huijausteoria. Koska kukaan ei ole pystynyt kääntämään yhtäkään lausetta, jotkut asiantuntijat uskovat koko jutun olevan vain satunnaista hölynpölyä. He väittävät, että 1400-luvulla ovela huijari loi väärennetyn taikakirjan myydäkseen sen rikkaalle aatelismiehelle valtavalla voitolla. Tilastollinen analyysi kuitenkin osoittaa, että teksti noudattaa Zipfin lakia. Zipfin laki on matemaattinen sääntö, joka pätee kaikkiin luonnollisiin ihmiskieliin, ja yleisin sana esiintyy täsmälleen kaksi kertaa useammin kuin toiseksi yleisin sana. Ihmisen on uskomattoman vaikea väärentää tätä matemaattista kaavaa vahingossa. Koska käsikirjoitus noudattaa Zipfin lakia, monet kielitieteilijät uskovat, että tekstissä on piilotettu todellinen merkitys.

Loppupäätelmä

Edes nykyaikainen tekoäly ei pysty kääntämään sitä, koska tähän täysin tuntemattomaan kieleen ei liity mitään. Tekoäly tarvitsee valtavia määriä rinnakkaista dataa oppiakseen ja vertaillakseen rakenteita, ja tässä meillä on täsmälleen nolla vertailupistettä. Se on kuin yrittäisi arvata lautapelin sääntöjä ilman lautaa ja nappuloita. Mutta toivon, että jonain päivänä löydämme jonkin piilotetun kirjaston tai ainakin yhden kirjan, joka auttaa meitä ymmärtämään, että se oli totta.

Mutta jos haluat kääntää verkkosivustosi perinteisemmälle kielelle, verkkosivustotyökalumme on siihen loistava. Et tarvitse sotilaskoodinmurtajatiimiä tai vuosikymmenten tutkimustyötä tehdäksesi verkkokaupastasi täysin monikielisen. Vain yhdellä koodirivillä voit helposti puhua asiakkaillesi kielellä, jota he todella ymmärtävät.